Nuoriso-osastomme hakee tammikuussa alkavalle kaudelle uusia vähintään 13-vuotiaita nuoria mukaan toimintaan. 10-12 vuotiatten ryhmä on täynnä.
Lisätietoja:
Osaston johtaja Vilho Maskonen
puh. 050 545 2920
nuoriso@kellokoskenvpk.fi
Nuoriso-osaston Instagram
https://www.instagram.com/kellokoskenvpk_nuoret/
Mitä palokuntanuoret tekevät?
Toiminnan perustana ovat viikkoharjoitukset. Harjoitukset järjestetään joka torstai siten, että osasto on jaettu alakouluikäisiin ja yläkouluikäisiin eli nuorempaan- ja vanhempaan ryhmään. Harjoituksissa harjoitellaan hyvin samankaltaisia taitoja kuin aikuiset hälytysosastolaiset. Nuoriso-osasto onkin monelle pohja tulevalle uralle hälytysosaston riveissä. Palokunnassa oppii esimerkiksi letkuselvitysten tekoa, ensiapua, tieliikennepelastamista ja alkusammutusta.
Lisäksi osallistumme palokuntien välisiin kilpailuihin. Kilpailuja on aina taiteellista lumiveistoskisasta tiukkaa palokuntataitoa vaativaan kalustokilpailuun ja teoreettisesta tietokisasta vauhdikkaaseen liikuntakalustokilpailuun. Pyrimme myös mahdollistamaan erinäisiä vierailuja mahdollisuuksien mukaan eri kohteisiin, esimerkiksi pelastuslaitokselle.
Joka kesä osallistumme niin sanotulle isolle leirille, joka kestää noin viikon. Leirillä jokainen nuori osallistuu kurssille, joka vie eteenpäin palokuntauralla. Keväällä on yleensä lisäksi vielä lyhyempi viikonlopun yli kestävä leiri sekä talvella niin sanottu talvileiri, joka myös kestää viikonlopun yli.
Tämän kaiken lisäksi harrastuksen kautta saa hyviä ja rehtejä kavereita sekä omasta että naapuripalokunnista, mikä on koko harrastuksen kulmakivi — palokunnassa tehdään asiat aina yhdessä, ei yksin.
Milloin harjoitellaan?
Nuoriso-osasto harjoittelee torstaisin kahdessa eri ryhmässä.
Nuorempi ryhmä 17.00 – 18.30
Vanhempi ryhmä 18.30 – 20.00
Koulujen loma-aikoina harjoituksia ei pidetä.
Kuvia




