Nuoriso-osasto
Seuraavan kerran uusia jäseniä otetaan to 1.3. Ennakkoilmoittautuminen on suositeltavaa, mutta ei pakollista. Mukaan otetaan vuonna 2002 ja aikaisemmin syntyneitä nuoria.
-----Palokunnan nuorisotoiminta tarjoaa mielenkiintoisen ja hyödyllisen harrastuksen. Palokuntaharrastus sopii sekä tytöille että pojille.
Mitä palokuntanuoret tekevät?
Toiminnan perustana ovat viikkoharjoitukset. Harjoituksissa harjoitellaan hyvin samankaltaisia taitoja kuin aikuiset palokuntalaiset. Palokunnassa oppii esimerkiksi letkuselvitysten tekoa, ensiapua, solmuja ja alkusammutusta.
Lisäksi osallistumme palokuntien välisiin kilpailuihin. Kilpailuja on aina taiteellista lumiveistoskisasta tiukkaa palokuntataitoa vaativaan kalustokilpailuun ja teoreettisesta tietokisasta vauhdikkaaseen liikuntakalustokilpailuun.
Joka kesä osallistumme niin sanotulle isolle leirille, joka kestää noin viikon. Leirillä jokainen nuori osallistuu kurssille, joka vie eteenpäin palokuntauralla. Alkukesästä on yleensä lisäksi vielä lyhyempi viikonlopun yli kestävä leiri.
Milloin harjoitellaan?
Tällä hetkellä nuoriso-osaston harjoituksen pidetään torstaisin klo 18 alkaen. Harjoituksen kestävät noin 1,5 tuntia. Nuoriso-osastoon otetaan mukaan uusia nuoria neljä kertaa vuodessa. Vuoden alussa, noin puolivälissä kevät kautta, koulujen alussa ja noin puolivälissä syyskautta.
Lisätietojaosaston johtaja Pauli Riikonen, pauli@kellokoskenvpk.fi, p. 040 533 1906